keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kohta sitä mennään eikä meinata - takaisin kotiin.

Ai miten niin on blogi vähän unohtunut? En edes muista koska kirjoitin viimeksi.. Viimeiset pari kuukautta täällä ovat olleet täynnä mahtavia hetkiä, uusia kokemuksia, suuria tunteita, oivalluksia, reissuja, kohtaamisia ja paljon muuta, joista olisi riittänyt kirjoitettavaa vaikka jokaiselle päivälle. Välillä on tapahtunut enemmän, välillä taas vähemmän. Aika on juossut hurjaa vauhtia eteenpäin, ja mitä lähemmäksi ollaan tultu marraskuun loppua, sitä enemmän on mieli lähtenyt vaeltelemaan kohti Suomea.

Kahdeksan kuukautta on lyhyt aika, mutta siihen on mahtunut paljon. Toisaalta tuntuu, että olen ollut täällä jo monta vuotta, toisaalta taas tunnen, että juuri tulin ja nyt jo lähden. Voin sanoa, että kaikki se, mitä toivoin tapahtuvan, tapahtui. Suurin motiivini ulkomaille muuttamisessa oli kielitaidon kehittäminen, lähinnä englanninkielen, mutta mikä onni, sain englanninkielen lisäksi toisen täysin uuden kielen haltuuni. Harjoittelu jatkuu, tietty luonnollisesti, mutta se, mitä toivoin saavuttavani, toteutui. 

Alkuaikojen stressaaminen sosiaalisesta elämästä järjestyi omalla painollaan, niin kuin uskoinkin. Tutustuin moniin ihmisiin, mutta tietyt ihmiset tulivat läheisimmiksi ja pyörivät elämässäni enemmän. Opin huomaamaan, että vaikka olen sosiaalinen ihminen, tykkään paremminkin luoda syvempiä suhteita tiettyjen ihmisten kanssa, ja viettää aikaa porukassa, jossa kaikki ovat kontaktissa toisiinsa sen sijaan, että viettäisin aikaa suuressa joukossa lähinnä small talkia puhuen. Laatu korvaa määrän, ehdottomasti.

Onhan tämä aikamoinen selviytymistarina ollut, niin kuin jokaiselle, joka muuttaa toiseen maahan. Ei ihan hevillä tule samanlaista tilannetta eteen. Maltti ja luottamus siihen, että asiat todella järjestyvät ilman hullua yrittämistä, on lisääntynyt huimasti. Tulevaa on turha stressata, koska ei todella tiedä mitä tulee tapahtumaan. Näitä oivalluksia saa muistella ihan päivittäin, sillä niin kovin helposti mieli lähtee harhailemaan ja huolehtimaan asioista, joita ei ole edes olemassa. Opettelu jatkuu tässäkin asiassa.

Huhtikuussa mietin, millainen ihminen palaa Suomeen joulukuussa. Muutunkohan kovasti, millaisia asioita elämältäni haluan, ja mitä ylipäänsä ajattelen kokemastani ja elämästäni. Tähän pohdiskeluun olen löytänyt hyvän vastauksen: takaisin tulee se sama Petra joka lähti matkaan, mutta mukaan täältä on tarttunut paljon paljon asioita, jotka saattavat vaikuttaa siihen, kuinka maailmaa nykyään katselen. Kuitenkaan mitään maailmaani täysin mullistavaa oivallusta ei ole tapahtunut, vaan olen lähinnä saanut vahvistusta jo olemassa oleville haaveille ja ajatuksilleni. 

Yksi matkani tärkeistä teemoista on ollut oman sydämen avaaminen sekä rakkauden antaminen ja - saaminen. Ihmiselle niin luonnollinen ja elintärkeä asia, mutta kuitenkin niin haastava ja vähän pelottavakin - avata itsensä, ja samalla laittaa itsensä alttiiksi monille tunteille. Työni parissa rakkaus ja huolenpito tuli jokapäiväiseksi, tärkeäksi asiaksi, josta pidin todella. Tapa, jolla opettajat kohtasivat toisensa ja tapa, jolla he ottivat vastaan jokaisen oppilaan, oli lämmin ja rakastava. Jos jotain, niin sen tavan haluaisin toteutuvan myös Suomessa. Rakkausteema ei täällä ollessani kuitenkaan toteutunut vain työnparissa, sillä elämääni tulla tupsahti jo hyvin varhaisessa vaiheessa ihminen, joka on olemassa olollaan opettanut niin rakkauden saamisesta kuin antamisestakin hyvin paljon. Tämän ihmisen kanssa olen todella saanut kokea tunteita, joita en aiemmin tiennyt olevan edes olemassa. On vain uskallettava ja annettava asioiden tapahtua niin kuin on tarkoitettu tapahtuvaksi.

Viimeiset kolme kokonaista päivää edessä, jotka ovat lähinnä täynnä (tältä erää) viimeisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Tiedossa jo on, ettei varmaankaan ole niitä elämän helpoimpia hetkiä edessä. Suomeen tulo jännittää, aikas paljonkin, mutta tätähän tämä elämä on - täynnä muutoksia. Jos yhtään omaa kulkurinsydäntä, on vain totuttava siihen, että paikkoja ja ihmisiä tulee ja menee, jäähyväisiä jätetään, mutta monien kanssa palataan samoille reiteille myöhemmin. Muutoksessa on aina uuden alun siemen, ja optimistisena ihmisenä luotan aina siihen, että uudet alut alkavat aina täysin oikeaan aikaan, ja tuovat elämääni juuri oikeat asiat ja ne asiat, jotka tekevät minut kaikista onnellisimmaksi. 



Ipanema, Rio De Janeiro

Bahia, Salvador

Morro De Sao Paulo, Bahia

Banda Marcial - ensimmäinen ja minulle viimeinen esiintyminen


On kiitollisuus aikalailla huipussaan kun mietiskelee tätä kaikkea kokemaani. Niin ne unelmat vain toteutuu, omalla painollaan ja ajallaan.

Kirjoittelen paluu fiiliksiä kun Suomi-elämä taas pyörähtää vauhtiin.

Pienen varkauden teen; nappaan nimittäin brasileiron matkaani kokemaan miltä tuntuu Suomen talvi!

<3 Petra


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Onnellinen

Hellurei! Hupsista, hieman on vierähtänyt aikaa viimeisimmästä kirjoituksesta, pahoitteluni siitä. Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua, ja nykyään aikani kuuluu hyvin pitkälti muissa touhuissa töiden jälkeen, eikä konetta tule edes avattua päivittäin, joskus vain muutaman kerran viikossa. Nyt kuitenkin istutin itseni alas ja käännän katseeni kuluneeseen viime kuukauteen.

Viime kerralla mainitsin, että olen taas kerran muuttamassa uuteen perheeseen, ja ensimmäinen muutto tapahtui 20.8, jolloin minun oli pakko poistua vanhasta perheestäni perheen omien menojen takia. Koordinaattorini ei siihen mennessä ollut löytänyt minulle uutta paikkaa, joten muutin hänen luokseen. Asuin hänen ja hänen aviomiehensä kanssa siitä seuraavat kolme viikkoa, jotka olivat varmasti aikani hauskimmat viikot, jonka jälkeen muutin nykyiseen kotiini aivan Porto Alegren keskustan ytimeen. Tämän hetkinen "perheeni" onkin hieman erilainen: kaksi miestä, 28- ja 32- vuotiaat, sekä 38-vuotias nainen. He ovat sukulaisia, ja asustavat yhdessä. Olemiseni on hyvin vapaata, sillä jokainen meistä tulee ja menee miten tykkää, eivätkä he tiedustele jokaista liikettäni, mikä tällä hetkellä tuntuu varsin mukavalta. Yhteistä aikaa emme ole vielä kovin paljoa viettäneet, sillä viikolla kaikki meistä saapuu useimmiten myöhään kotiin ja viikonloppuisin harvemmin olemme kotona, Toinen miehistä on itseasiassa ollut miltei koko ajan reissussa, ja toinen lähti myös reissuun viikonloppuna, ja hän palaa vasta viikon päästä. Tämän viikonlopun vietinkin täällä itsekseni, sillä myös nainen oli reissussa. Seuraavan viikon vietämmekin täällä kaksin hänen kanssaan. Tässä kodissa tulen asumaan korkeintaan lokakuun loppuun, jonka jälkeen vaihdan paikkaa vielä kerran, hyvin todennäköisesti perheeseen, jossa asuin elokuussa. Katsotaan mistä loppujen lopuksi itseni löydän!

Itse olen viettänyt aikaa hyvin pitkälti Porto Alegressa, mutta muutama viikko sitten kävimme yhden yön reissun Bento Goncalvesissa, Kaupungissa suurinosa väestöstä on italialaisia, tai ainakin sukujuuriltaan lähtöisin Italiasta. Viiniä kuului parin päivän aikana melkoisesti, sillä kaupungissa on monia eri paikkoja, joissa tuotetaan viiniä ja maistella sai niin paljon kuin mieli teki :)








Töissä hommat ovat sujuneet normaaliin tapaan. Ihmiset ovat jo todella tuttuja, meininki rentoa ja päivät juoksevat eteenpäin. Viihdyn todella hyvin.






Niin kuin jo hieman mainitsin, vapaa-aikani kuluu nykyään hyvin pitkälti kodin ulkopuolella ja jokaisesta päivästä on tullut nautittua entistä täydemmin. Tasan kymmenen viikkoa, ja olen jo kovaa vauhtia matkalla Suomeen. Ajatus siitä tuntuu todella ristiriitaiselta. Juuri tällä hetkellä jopa hieman ahdistavalta.

Olisi niin paljon jaettavaa, niin ajatuksia, tuntemuksia, kokemuksia jne, mutta jätän ne toiselle kerralle. Sanotaanko näin, että enpä olisi ikinä uskonut kuinka onnellinen tulen täällä olemaan ja mitä kaikkea kokemaan!

Jos siis ei hetkeen kuulu mitään, voitte vain ajatella sen olevan positiivinen juttu ;)

Tässä hetkessä täydesti eläen.

<3 Petra


maanantai 18. elokuuta 2014

Pikakuulumiset

Oi! Nyt on kyllä livahtanut turhan pitkä aika viime kirjoituksesta, mutta täytyy sanoa, että nämä viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin erilaiset verrattuna aiempiin. En ole viettänyt aikaa tietokoneen ääressä juuri paljoakaan, en ainakaan yhtä paljon kuin ennen, sillä uudessa perheessäni elämä on ollut paljon sosiaalisempaa edelliseen verrattuna. Uuteen perheeseeni nyt parin viikon ajan on kuulunut nainen ja hänen 25-vuotias poikansa. Täällä on olo tuntunut niin hyvältä ja kotoisalta, ja minut otettiin heti ensi kohtaamisessa vastaan suurella lämmöllä. Illat ovat kuluneet monesti uuden äitini kanssa teekupposen äärellä keskustellen, sillä meillä riittää hyvin paljon keskusteltavaa ja jaettavaa keskenään. Uuden veljeni kanssa juttu on luistanut oikein mukavasti, ja olemme kaikki paljon kontaktissa päivittäin. Täysin erilaista, kuin ensimmäisessä perheessäni. Ajattelen kuitenkin ensimmäisen kotini palvelleen minua silloin parhaimmalla tavalla, sillä kun tulin, kaipasin enemmän omaa aikaa ja lepoa päivän jälkeen, sillä pää oli täynnä informaatiota ja sulateltavaa riitti niin valtavasti. Tällä hetkellä energiaa riittää seurusteluun työpäivän jälkeenkin, ja perheestäni olen kokenut nimenomaan saavani energiaa kuin menettäväni sitä.

Mutta (niin kuin tiedätte, miltei aina on olemassa tämä mutta -sana), ainoa huono puoli tässä on se, että tällä viikolla minun olisi taas vaihdettava perhettä, sillä tämä perhe oli vain väliaikainen. Vielä ei ole tarkkaa tietoa milloin ja minne muutan, mutta muuton olisi itseasiassa pitänyt tapahtua jo viikonlopun aikana... Jännää tämä elämäni täällä, eikö. Nykyinen perheeni haluaisi pitää minut luonaan, mutta host äitini vastaanottaa piakkoin muita vieraita ja lähtee itse pitemmälle reissulle. Olemme kuitenkin suunnitelleet, että palaisin viimeiseksi kuukaudeksi heidän luokseen, kun hän saapuu taas kotiin. Pientä edestakaisin hyppelyä siis, mutta se on pientä se :)

Eilen vietin synttäreitäni varsin erikoisissa merkeissä, mm. taas kerran lääkärin vastaanotolla uuden antibioottikuurin vastaanottaen, tällä kertaa tosin uuteen vaivaan. En oikein ymmärrä, miksi kehoni temppuilee niin kovasti, vaikka mieli tuntuu kuitenkin olevan pääosin hyvin positiivinen ja kaikki sujuu hienosti. Huomiota siis sisään päin, sillä sieltä voin vastauksia kalastella.

Toinen suomalainen vapaaehtoinen saapui päälle viikko sitten, ja on ollut mukavaa päästä jakamaan ajatuksia samasta maasta tulleen kanssa. Työskentelemme samassa projektissa, joten tulemme näkemään toisemme miltei päivittäin.

Tänään aloitan uuden portugalin kielen kurssini yliopistolla, joten saan taas hieman vaihtelua viikkooni. Tosin projektissa tunnen viihtyväni aina vain paremmin ja paremmin. Aika kuitenkin juoksee, ja lujaa, sillä työtä on jäljellä enää alle 3 kuukautta ennen parin viikon lomaani. Tänne tullessa ajatukset olivat paljon Suomessa ja siinä, mitä haluan tehdä kun palaan, mutta nyt tuntuu siltä, että tahdon vain karttaa koko ajatusta paluusta, vaikka se on tietysti myös mukavakin juttu. Ristiriitaisia fiiliksiä.. Pikku hiljaa alan kuitenkin rakentamaan alustaa paluulleni, sillä tiedän sen olevan taas suuri muutos minulle, ja koen erittäin tärkeäksi päästä normaaliin Suomi-elämään kiinni mahdollisimman nopeasti.

Ja nyt uuden päivän ja viikon kimppuun! Onnellisia hetkiä viikkonne, tchau!

<3 Petra


perjantai 1. elokuuta 2014

Koettelemuksia

Tasan neljä kuukautta sitten lähdin oman elämäni ensimmäiseen suureen seikkailuun. Voin muistaa huhtikuun ensimmäisen päivän fiilikset erittäin hyvin, vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että siitä olisi aikaa jo paljon enemmän. Vaikka kaikki tuleva oli minulle täysin tuntematonta, tunsin suurta luottamusta elämää kohtaan, ja hyppäsin virran mukaan rohkeasti ja täysin avoimena kaikelle.

Ja kyllähän tähän neljään kuukauteen on mahtunut paljon. Onneksi ihminen ei tiedä kaikkea mihin tulee törmäämään. Pääosin aika täällä on ollut helppoa, vaikka monenlaisia fiiliksiä ja ajatuksia olenkin käynyt läpi, välillä rankemman kautta. Kaikki tämä on kuitenkin puhdistanut minua ja avannut paljon uusia ajatuksia.

Viimeiset pari viikkoa ovat kuitenkin olleet ehkä haastavimmasta päästä. Muutama viikko sitten nykyinen host motherini kertoi minulle, etteivät he pysty enää pitämään minua kodissaan omien henkilökohtaisten asioidensa takia. Minulle asia ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä aavistin tämän tapahtuvaksi. Olen kertonut tulevani hyvin toimeen host perheeni kanssa, mutta vahvaa yhteyttä ei välillemme ole muodostunut oleskeluni aikana. Olen tuntenut itseni hieman yksinäiseksi kotona, enkä ole oikein tiennyt, kuinka olla. Nämä kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet erittäin raskaat, sillä olen tiennyt, että he haluavat minun lähtevän heti vain kun uusi perhe löytyy. Väkisin päälle on meinannut iskeä pahoitteleva fiilis omasta olemassaolosta, eikä tilannetta ole saanut purettua mitenkään, sillä kontaktin muodostaminen perheeseeni on ollut todella vaikeaa. On kamalan kuluttavaa koittaa olla näkytömän, vaikka siihen ei oikeasti olisi mitään tarvetta.

Viime kirjoituksessani kerroin, kuinka hieman sairastuin touhukkaan viikon jälkeen. Flunssa tuntui kiitävän ohi varsin nopeasti, tai ainakin luulin niin. Olo kohentui miltei parissa päivässä, mutta jälkeen jäi omituinen yskä, jonka ensin ajattelin olevan täysin normaali. Yskä kuitenkin jatkui ja tuntui pahenevan, sekä tunsin sen olevan jotain muuta kuin vain tavallinen flunssayskä. Viikko sitten tilanne alkoi tuntua todella pahalta, ja host perheeni kehotti minua menemään lääkäriin. Hieman pitkin hampain suuntasin maanantaina lääkärille, josta sain viiden päivän kuurin allergiseen yskään. Joopa joo... Olo ei muuttunut miksikään. Aamut ovat olleet täyttä tuskaa. Hengitys on rohissut todella pelottavasti, nenä ollut tukossa ja olen vain yskinyt, yskinyt ja yskinyt. Päivällä olo on hieman helpottanut, kun olen lähtenyt tapaamaan ystäviäni ja saanut muuta ajateltavaa (olen siis tämän viikon ollut lomalla töistä), mutta ihme kyllä, kotiin tullessa olo on aina pahentunut ja hengittäminen hankaloitunut..

Siispä tänä aamuna suuntasin paikallisen ystäväni kanssa lääkärille uudestaan. Lääkärireissu, kaikkine kommelluksineen, kesti miltei 12 tuntia. Ensin menimme vastaanotolle, sieltä toiseen paikkaan verikokeeseen, sieltä taasen toiseen paikkaan keuhkokuvaan, jonka jälkeen takaisin ensimmäiseen paikkaan, jossa hengittelin maskinaamarin kautta avaavia lääkkeitä, JA tämän jälkeen toiselle puolelle kaupunkia toiseen sairaalaan kuulemaan tuloksia. Kaiken tämän jälkeen parasta kuultavaa oli se, ettei mikään ole vialla; ei tulehdusta, ei infektiota, ei mitään. ???!!!! Lääkäri oli kuitenkin asiantuntevanoloinen, ja sain varmuuden vuoksi antibiootin ja muita lääkkeitä.

Tämä tapahtuma laittaa taas miettimään kehon ja mielen välistä suhdetta aikaslailla. Tilanne kotona on ollut ahdistava = hankala hengittää. Keho reagoi kirjaimellisesti. Mitään konkreettista syytä ei kertakaikkiaan löytynyt, vaikka olin aivan varma, että jossakin on oltava tulehdus tai muuta vastaavaa, sillä ikinä en ole kohdannut tämänkaltaista tapausta kehossani. Miettimään myös laittoi se, että oloni on kohentunut aina kun lähden kodista ulos. Muistan alkuviikosta, kun kotona ollessa tunsin, ettei hengitykseni kulje nenän kautta yhtään, olin täysin tukossa. Lähdin ulos, ja samantien tunsin, kuinka hengitys alkoi jälleen pelata normaalisti. Voi toki myös olla, että sisällä asunnossa on jotain, johon reagoin. En tosin ole todetusti millekään allerginen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kehoni sekä mieleni on totisesti ollut suuressa stressitilassa viimeisen parin viikon ajan, ja olen tuntenut itseni ajoittain todella surulliseksi, sillä ilmapiiri kotona ollessa on ollut todella painostava. Tiedän, ettei syy ole ollut minussa, sillä perheelläni on omat juttunsa, joista minä en tiedä. On kuitenkin ikävää, että joudun vähän kuin välikäteen, enkä ole voinut vaikuttaa asiaan millään tavalla. Reagoin todella herkästi ympäristössä vallitsevaan ilmapiiriin ja ihmisten tunnetiloihin, joten en todellakaan ihmettele, vaikka kehoni onkin viestinyt monella tavalla.

Kaikki menee kuitenkin aina hienosti ja kääntyy parempaan päin, olipa tilanne mikä hyvänsä. Tänään sain tietää, että muutan huomenna uuteen perheeseen. Vielä en tiedä minne, tai minkälaiseen perheeseen, mutta se saa selvitä huomenna. Olen todella onnellinen ja innoissani, sillä tiedän tämän muutoksen palvelevan meitä kaikkia, niin minua kuin tämän hetkistä host perhettänikin. Niin kuin olen aiemmin sanonut, olen heille erittäin kiitollinen heidän tarjoamastaan tilaisuudesta tutustua juuri heidän elämäänsä. On myös hyvä tiedostaa, ettei kaikkien ihmisten kanssa vain yksinkertaisesti löydy yhtä paljon jaettavaa, eikä kemiat aina loksahda täysin kohdalleen. Jokainen ihminen tulee kuitenkin elämäämme aina tarkoituksella.

Vaikka päivä on ollut pitkä, olen tällä hetkellä todella onnellinen, sillä tämä päivä piti sisällään niin paljon iloa ja naurua, että meinasin aivan haljeta! Nauraminen ja hömpöttäminen ovat parasta lääkettä, mitä ihmiselle voi tarjota. Ja tietysti rakkaus ja välittäminen. Olen onnekas, sillä tämä päivä on pitänyt sisällään näitä kaikkia.

Ilolla ja innostuksella kohti huomista, sekä viimeistä neljää kuukautta täällä. Ajattelin elää aikalailla täysillä.

<3 Petra

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ilonpitoa ja sairastelua

Bom dia! Kulunut viikko oli niin vauhdikas, että keho laittoi lauantai-iltana stopin päälle ja ilmoitti, että seuraava päivä makoillaan sängyssä. Käskystä. Eipä se kuitenkaan mieltä paljoa masentanut, vaikka suunnitelmissa olikin viimeinen MM-kisojen Fan fest ja muuta mukavaa ystävien parissa. Joskus kuitenkin se mitä haluaa ei vastaa sitä mitä oikeasti tarvitsee.

Palaillaanpa kuitenkin viime viikkoon ja kaikkiin niihin ihaniin hetkiin ja kohtaamisiin, joita viikko piti sisällään. Maanantai piti sisällään monia ihania uutisia, kuten mm. sen, että alle kuukauden päästä saan tuulahduksen Suomen Lapista, kun toinen suomalainen vapaaehtoinen saapuu Porto Alegreen, ja vieläpä samaan projektiin kanssani!! Tervetuloa, sinua kovasti jo odotellaan ;) Loppujen lopuksi meitä vapaaehtoisia on täällä niin kovin vähän, ja siitä syystä varsinaista vertaistukea ei ole ollut kovasti tarjolla. Siksi onkin aivan mahtavaa saada seuraa, ja vieläpä omasta kotimaasta.

Brasilian matsin takia tiistai oli jälleen kerran lyhyt päivä töissä, joten vapaan iltapäivän ansiosta suuntasimme ystäväni kanssa Fan festiin katsomaan peliä. Peli ei mennyt ihan nappiin, mutta kannustus oli kohdallaan, niin kuin näkyy!


Keskiviikkona suuntasimme työporukan kanssa töiden jälkeen keskustaan paikkaan nimeltä Parque da harmonia, jossa grillasimme, katsoimme gaucho-esityksiä, tanssimme ja nautiskelimme. Täytyy sanoa, että työyhteisömme on aivan paras!




Vain pieni osa koko porukasta

Perjantaina vietimme koko päivän ICYE:n toimistolla muiden vapaaehtoisten kanssa, sillä kaksi heistä palaa kotiin pian ja päivä oli heille ns. lopputapaaminen. Minulle se oli "puolenvälintapaaminen" sillä kyllä, puoliväli alkaa uhkaavasti jo häämöttää. Päivän aikana juttelimme kokemuksistamme, teimme pieniä tehtäviä ja lounastimme yhdessä. 

Yksi tehtävistämme oli muotoilla savesta kokemuksiamme kuvaavia asioita. Tässä minun luomukseni. Yritin siis kuvata (huom. yritin) uusia ihmisiä, iloa, rakkautta, halua oppia ja opiskella, ja tuo kaikista reunimmainen oikealla kuvaa Suomea... Siitä saatiinkin parhaat naurut, sillä se kuulemma näytti enemmänkin pihviltä tai venähtäneeltä sydämeltä...


Illalla jatkoille matkaamme alueelle nimeltä Cidade Baixa, jossa sijaitsee suurinosa baareista ja ravintoloista. Siellä tapasimme myös uusia vapaaehtoisia, jotka saapuivat tänne viime viikolla. He ovat lyhyemmän ajan vapaaehtoisia ja viipyvät täällä vain muutaman kuukauden. Seuraamme liittyi myös muita ystäviä, ja ilta oli oikein mukava! 

Harmitti kovasti poistua paikalta aikaisin, sillä minua odotti herätys klo. 6 lauantaiaamuna, koska työpaikallamme pidettiin juhla, Festa Julina. Paikka oli täynnä ihmisiä, ja tarjolla oli monenlaista aktiviteettia ja paljon hyvää ruokaa. Minä sain kunnian esiintyä ensimmäistä kertaa täällä opettajien- ja myös oppilaiden bändin solistina. Mikä ilo <3 






Ja kaiken tämän jälkeen iski flunssa. Aika perusmeno, eikö. Keho kyllä toimii hienosti, sillä ei todellakaan olisi ollut mukavaa sairastua viikolla, ja varsinkaan ennen esiintymistä. Nyt on hyvä aika hieman hiljennellä vauhtia :)

Olen kyllä elänyt viime päivät todellisessa kiitollisuusryöpyssä, ja todennut, että nyt on koko Petra saapunut Brasiliaan. Enää ei ajatukset harhaile päivittäin Suomeen, enää ei tunnu päivittäistä ikävöintiä ja ehkä tärkeinpänä: enää en tunne, että elämäni on vain ja ainoastaan Suomessa. Nyt se on myös täällä, ja kauhulla jo mielessä käy myös se, että tämä kaikki täällä on vain väliaikaista. Niin kuin kyllä kaikki elämässä.

Kielen osaaminen kehittyy aivan huimaa vauhtia, ja ensimmäistä kertaa mm. järjestöllä hoidimme keskustelut pääosin portugaliksi. Se on ehkä se kaikkein suurin lahja, joka minulle täältä jää käteen, uusi kieli. Ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän on motivaatiota oppia aina vain lisää. Vaikka alku olikin haastava ja siedettävää riitti, kannatti hyvää kuitenkin odottaa. 

Kyllä tässä vaan aikalailla onnellisena ollaan.

<3 Petra

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Teetä ja tyhjää aikaa

Ainakin yhden päivän viikosta tykkään pyhittää olemiselle. Lukemiselle, skypettelylle, musiikin kuuntelulle, tuumailulle ja teen juonnille. Kuinka ihanaa onkaan aloittaa päivä pitkien yöunien jälkeen ja todeta, ettei tarvitse astua asunnosta ulos koko päivänä, ellei tahdo. Kuinka ihanaa onkaan pitää skype auki ja odotella, että saa yhteyden Suomeen. Kuinka ihanaa onkaan hipsiä alakertaan keittämään teetä, ja nautiskella sitä musiikin ja lukemisen parissa. Kuinka ihanaa on vain olla.

Kuullostaa helpolta toteutukselta, eikös vaan. Aiemmin se ei kuitenkaan ole ollut mikään yksinkertaisuus minulle. Aina on pitänyt keksiä jotain, käyttää aika "hyvin" touhuamalla, tapaamalla ihmisiä, olemalla tehokas. Mitä jos oikeasti tehokkaampaa onkin vain olla tekemättä mitään. Mitä jos oikeasti parhaat fiilikset kokeekin yksin eikä jonkun seurassa?

Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen tutustunut itseeni uudella tavalla. Olen kysynyt itseltäni, mistä minä oikeasti pidän. Mitä minä tykkään tehdä, mitä tykkään syödä, miten tykkään aikaani käyttää, kenen kanssa tykkään olla.. Olen välillä jopa yllättynyt valinnoistani. Samalla olen hieman surullisenakin miettinyt, miksi en aiemmin ole kuunnellut omia toiveitani ja halujani samalla tavalla. 

Miksi se sitten on helpompaa täällä kuin Suomessa? Kaikki lähtee itsestä, enkä väitä muutoksen olevan konkreettisesta paikasta kiinni, mutta luulen tämän uuden elämäntilanteen edesauttaneen tätä. Olen antanut itselleni luvan olla minä. Olen oikeasti fiilistellyt asioita enemmän, enkä vain mennyt tottumusten mukana eteenpäin ajatellen, että näin kuuluu toimia. Olen ikään kuin rakentanut itseäni enemmän itseni näköiseksi ja ymmärtänyt, kuinka tärkeä on olla juuri tällainen, ainutlaatuinen. Tai ehkä rakentamisen sijaan olen riisunut pois turhia vaatimuksia ja ajatuksia, jotka eivät palvele minua enää. Ne ovat ehkä joskus palvelleet, ja hommansa hoitaneet, mutta nyt on tullut aika makustella uudenlaisia ajatuksia. 

Kaikki mikä tuntuu hyvältä on oikein juuri minulle, ja siksi vain minä voin tietää, mikä on minulle parhaaksi.

Latautuneena uutta viikkoa kohti! :)

<3 Petra


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sopeutumista, reissuja ja lepoa

Tervehdys, pitkästä aikaa! Olen viettänyt muutaman viikon hieman hiljaiseloa, vaikka kirjoitettavaa olisi kyllä riittänyt jo paljon aikaisemmin. Koen kirjoittamisen olevan myös luovaa puuhaa, johon en halua lähteä väkisin, vähän niin kuin laulaminen ja myös biisien kirjoittelu. Tosin oma päiväkirjani alkaa jo kääntymään lopun puolelle, sillä miltei päivittäin pyörittelen asioita itseni kanssa ja kirjoittaminen toimii siinä parhaimpana apuvälineenä.

Viikot ovat olleet erittäin mukavia ja antoisia, ja nyt alan hiljalleen tuntemaan asettuneeni tänne paremmin - olen saattanut sanoa nämä samat sanat jo aiemminkin, mutta todellakin, tunnelma muuttuu aina vain kotoisammaksi. Vaikka koen olevani hyvin sopeutuva ihminen, täytyy kuitenkin myöntää, että kotiutuminen vie todellakin oman aikansa. Olen myös varma, että sopeutumisen kanssa tulee käymään juuri niin kuin moni on kertonut: juuri kun tunnen kotiutuneeni tänne, onkin jo aika palata Suomeen. Tämä viikko mukaan laskettuna siihen kuluu aikaa 23 viikkoa. Viikkoja siis laskeskellaan, vaikka varsinainen hinku takaisin kotiin ei ole. Ehkäpä sitä kuitenkin potee jonkinlaista kroonista koti-ikävää koko ajan, vaikka en sitä tietoisesti huomaakaan.

Omaan sopeutumiseeni on huomattavasti vaikuttanut kielen oppiminen. Nyt kun perusjutut alkavat hiljalleen olla hallinnassa, on huomattavasti mukavampaa kun pystyn päivän aikana kommunikoimaan ihmisten kanssa edes hieman enemmän. Töissä on helppo harjoitella, sillä lapset useimmiten toistavat samoja kysymyksiä ja nimenomaan toiston kautta uudet sanat jäävät päähän. Arkkipäivät töissä rullaavat kivasti. Tietynlaisen rutiinin kautta päivät sujuvat useimmiten suht nopealla tempolla, ja olo on päivä päivältä rennompi. Täällä ollessani olen huomannut olevani ihmeen kova jännittämään tiedostamattomasti ja myös tietoisesti, joka on kehossa ilmennyt kovana pääkipuna, kun hartiat ovat olleet korvissa koko päivän.. Keho kertoo, ja sitä onkin erittäin tärkeää kuunnella.

Ikimuistoisia hetkiä menneiltä viikoilta:

Puistolauantai ystävän seurassa. Kiertelyn jälkeen maistui maittava churrasco-lounas.











Sunnuntairetki - kohteena Gramado ja Canela. Seura parhain.









Pitkä lepoviikonloppu isäntäperheen kanssa. Kohteena Capão da canoa.

Takkatulta aamusta iltaan...

Hetki minulle - ajatuksia ja fiiliksiä vihkoon...

Hämärtyvän illan ihalua...


Atlantin rannalla

Mieli täytetty ilolla! :)


.. Ja nyt uusi viikko käsillä. Hyvin levättynä on ihanaa ottaa vastaan uudet ikimuistoiset hetket, sillä viime viikonlopun (to-su) pyhitin ajattelulle ja nukkumiselle. Pikkuloma tuli juuri oikeaan aikaan - niin kuin kaikki aina :)

Sydän täynnä iloa ja kiitollisuutta eteenpäin!

<3 Petra